Joulusesonki kulissien takaa

20.2.2019


Vaikka välillä ajatuksissa pyöri ajatus mitähän tästä tulee ja tuleeko tästä mitään, ei voi näin jälkikäteen kuin olla tyytyväinen timanttisen tiimin lujaan ammattitaitoon ja kykyyn heittäytyä uuden eteen rohkeana ja tarmokkaana. Ilman yhteen hiileen puhaltamisen taitoa, pilkettä silmäkulmissa, jokaisen omia vahvuuksia ja uskoa itseemme emme olisi pystyneet tuottamaan ainutlaatuisia elämyksiä niin asiakkaille, kuin itsellemme. Kiitos joulusesonki esikoisemme ja lukuisat asiakkaamme. 

Mitä kaikkea Puolun joulusesonkiin sitten sisältyi? Ainakin useita kymmeniä kiloja jauhoja, sangoittain kaljamaltaita, monen monta joulukinkkua, kymmeniä kiloja graavikalaa, silliä ja sienisalaattia. Rullakollinen juureksia, sammioittain riisipuuroa, pikaisia naurunremakoita, juostuja kauppareissuja, asiakkaalle väärin luovutettuja kotikaljalitroja, kymmenen minuutin täytekakkuja ja kolmen minuutin pannukakkuja. Unohtamatta auton jalkatilaan valuneita kahveja, sinapilla hunnutettuja tähtipullia ja väärin laskettuja joululaatikkotilauksia. Vaikka työtunnit hipoivat välillä tähtitieteelisiä lukemia ja yöunien määrä vaipui minimaalisen pieneen, teimme ja toteutimme joulusesonkiamme täydellä sydämellä ja toteuttaen meille tärkeitä yritysarvojamme. 

Rehellisesti ja avoimesti, asiakkaan parasta aina ajatellen, isolla sydämellä ja aidolla halulla olla osa tärkeitä hetkiä. Vaikka kahvit valuivatkin autoon ja vaikka tähtipulla sai sinappihunnun, siltikin asiakas sai täyden palvelun kokemuksen tietämättä tuskan karpaloista sillä hetkellä ohimoillamme. Vaikka laatikkotilaukset olikin muutaman tunnin yöunien jälkeen laskettu väärin, jokainen sai tilamaansa tuotteet. Tiimimme luovuus ja hulluus samassa paketissa pelasti tilanteet, unohtamatta kotoa opittua maalaisjärkeä ja tilannetajua. Tarvittiin sitä välillä myös rallikuskin taitoja, samalla kun sillivatia suojeltiin leviämästä auton penkille. 

Jokaiselle tuli joulu. 

Olemme erittäin kiitollisia kaikille yhteistyökumppaneillemme, asiakkaillemme ja meitä alkuun tukeneille tahoille. Kiitämme myös luottamuksesta ja kannustuksesta ryhtyessämme yrittäjyyteen Raahessa. Tulemme jatkossakin palvelemaan kaikkia asiakkaita ja asiakasryhmiämme ilolla ja sydämellä. 

 

Uusimmat
Palataan hetkeksi viime vuoden loppuun ja Puolun ensimmäiseen joulusesonkiin. Joulusesonki…
Kropsu on pohjanmaan murretta ja tarkoittaa pannukakkua, pannaria ja uunipannukakkua. Kropsu on myös…
Kevään viimeinen koulupäivä, todistusten jako ja ysiluokkalaiset jäävät ansaituille kesälaitumille.…

Ota yhteyttä

Pakollinen
Pakollinen
Pakollinen
: